Meille kolahti postiluukusta laskuja vakuutuksista. Siitä tulikin mieleen, että vauvavakuutus kannattaa ottaa hyvissä ajoin ennen vauvan syntymää.
Me saimme oman lapsen kohdalla tästä vinkin ihan viime tingassa ja saimme kuin saimmekin vauvavakuutuksen jo raskausaikana. Se piti ottaa viimeistään 3 kuukautta ennen vauvan syntymää, jotta sen sai. Tällöin se korvaa kaikkea mahdollista jo vauvan syntymästä alkaen.
Mikäli vauvavakuutusta ei olisi ottanut niin sitten olisi pitänyt ottaa vauvavakuutus (vai lapsivakuutus?) vauvan syntymän jälkeen. Se olisi astunut voimaan muutaman kuukauden iässä. Luonnollisesti kannattaa keskittää vakuutukset saman vakuutusyrityksen alle, jotta saa alennuksia. Vuoden 2008 alussa Tapiolan vauvavakuutusta kehuttiin parhaimmaksi, sen mekin totesimme ja keskitimme vakuutukset Tapiolaan. Nykypäivän tilannetta en ole seurannut. Onko jollain lukijalla vinkkiä, että mikä vakuutusyritys tarjoaa hintalaadultaan hyviä (vauva)vakuutuksia?